Edessä on mahtava Kapuajan-vuosi.
Matka kohti Huayna Potosin 6088 metriä korkealle huipulle. Matka joka tulee sisältämään rankkaa treeniä, hyväntekeväisyyttä, uusia ihmisiä, vahvoja tunteita ja varmasti myös paljon sellaista jota en osaa vielä edes odottaa...

maanantai 14. joulukuuta 2015

LUUKKU 14

Seuraavana päivän matkasimme hieman suurempaan varhaiskasvatuskeskukseen, jossa lasten lisäksi paikalla oli myös äitejä ja isejä.

Saimme kuulla enemmän Planin hienosta työstä ja pääsimme näkemään kuinka lasten ja vanhempien kanssa työskennellään. Olimme perusasioiden äärellä. Keskuksessa opetetaan vanhemmille mm. kuinka laittaa monipuolista ravitsevaa ruokaa ja kuinka myös isä voi hoitaa ja leikkiä lasten kanssa.
Kuulimme monta liikuttavaa puhetta ja kiitosten määrä meitä kohtaan oli suorastaan häkellyttävä. Tuossa kohtaa silmät kosteana tajusi kuinka tärkeää näille ihmisille oli että me haluamme auttaa ja olimme tulleet heitä tapaamaan.



Lapset olivat tehneet meille esityksen.


Myös täällä meille oli tehty ihania paikallisia maistiaisia.


Lopuksi leikimme hetken aikaa ulkona lasten kanssa.



Marjaanan tekemät ilmapallo eläimet hullaannuttivat lapset J
Lapset kirjaimellisesti roikkuivat Marjaanassa saadakseen omansa.


Ja ennen lähtöä saimme vielä ojentaa Suomesta tuotuja tuliaisia.
Meillä oli mukana mm. kyniä, palapelejä, kirjoja, villasukkia ja pipoja ym.
Paikalliset olivat erittäin iloisia ja kiitollisia kaikesta saamastaan.

Itseltäni erityis kiitos kummitädilleni Leilalle Iisalmeen. Hän oli neulonut ison kasan villasukkia viemisiksi.


Paikalliset naiset ihailivat niitä ja kysyivät moneen kertaan oliko joku todella neulonut ne heille ja heidän lapsilleen <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti